09.06.2009

Kauden 2009 avauskisa Alastarolla

Aihe: CRX, Kisat — admin @ 22:38

Kuten tyypillisesti käy, kauden avauksemme hieman viivästyi auton ollessa vielä keskeneräinen toukokuun alussa joten pääsimme mukaan vasta KySUA:n kuuden tunnin kisaan Alastarolla 24.5. Kisan ajaminen ei siitä huolimatta ollut mikään itsestäänselvyys, sillä auto saatiin ensimmäistä kertaa syksyn jälkeen käyntiin vasta kilpailua edeltävänä päivänä ja testiajo suoritettiin ajamalla tallin pihatie kaksi kertaa edestakaisin.

Auto kuitenkin saatiin ajoissa Alastarolle sunnuntaiaamulla ja mukana neljä kuskia uunituoreet lisenssit taskussaan (tai noh, tuoreina bitteinä KITIssä ainakin). Sitä kuuluisaa sammuttimen toista kiinnityspantaa lukuunottamatta katsastus meni heittämällä läpi ja rekkojen ajettua omat kierroksensa aukesivat varikon portit aika-ajoa varten. Antti kävi heittämässä pari varvia rataa ympäri ja palasi sen jälkeen heti varikolle - “Lämpömittari veti tappiin ja ratti hakkaa käsille ihan helvetisti jarrutuksissa!” Noh, pelti auki ja korvakuulolta ei lämpömittarin näyttämä vaikuta kovinkaan todenperäiseltä koska kiehumisesta ei ole merkkiäkään. Pikainen käynti radalla vahvisti asiaa mittarin hypätessä suoraan tappiin, jälleen ilman mitään näkyvää syytä.

Sivuutimme lämpöongelman mittarivirheenä ja ryhdyimme käymään läpi jarruja, löytämättä kuitenkaan mitään ilmiselvää ongelmaa. Tässä vaiheessa aika-ajo oli jo ehtinyt päättyä, emmekä olleet saaneet vaadittua kierrosmäärää kasaan joten oli tyydyttävä lähtemään ruudukon hänniltä liikkeelle. Päätimme lähteä kuitenkin kisaan mukaan sillä varauksella että keskeytämme jos auto tuntuu siltä että pyörät eivät enää pysy kiinni.

Antti lähti varovasti vetämään ekaa ajovuoroa ja toi auton noin puolen tunnin päästä varikolle tarkistettavaksi. Emme edelleenkään löytäneet selvää ongelmaa, joten koitimme vaihtaa jarrupalat käytettyihin. Tämä ei kuitenkaan ratkaissut ongelmaa mutta aiheutti yhden lisää toisen kuskin puolen jarrupalan kuluessa loppuun ja ylikuumentaessa jarrut. Palojen vaihdon jälkeen kisa eteni tasaisesti ilman sen suurempia ongelmia, joskin jouduimme vielä kerran vaihtamaan varmuudeksi jarrupalat.

Kisan puolen välin jälkeen ei ongelma ilmennyt enää enempää, joten kisa eteni osaltamme sulavasti kuin rodeo katuporalla. Punaisella möllöttävä lämpömittarin neula hieman kyllä teki ilkeää kun kakkosella huudatti konetta liki rajoittajaan mutta kone lauloi kauniisti ja vedet pysyivät sisällä joten alkuperäinen diagnoosi mittariviasta oli siis oikea.

Varikolla puuhastelu oli hieman sotkenut tankkaustaktiikkaamme (köh, köh) joten viimeisellä ajovuorolle jäi noin 1h 20min ajettavaa viimeisellä kannullisella bensaa. Säästöliekillä vauhti oli ilmeisesti hieman liiankin löysää sillä kisakellon näyttäessä 5h 50min ei bensavalo ollut vielä edes vilkahdellut. Viimeisen kymmenen minuuttia ajelinkin sen mitä autolla uskalsin murtamatta ranteitani Las Palmasin jarrutuksissa ja ruutulipun heilahtaessa oli horkkatautisella Hondalla saatu kasaan 180 kierrosta, joka oikeutti Endurance Saloon -luokassa sijaan 17. Ei huono tulos autolla joka oli totaalisen epäajettava. :)

Tärinäongelman jälkidiagnosointi tallilla osoittautui hieman ongelmalliseksi, sillä ilmeisesti olimme onnistuneet raiskaamaan rikki kuskin puolelta sekä etupyörän ETTÄ takapyörän laakerit, kuin myös raidetangon pään. Bonusvikana ratin keskiön rihlauskin oli kulunut väljäksi. Varaosakauppaan, mars.

Ei kommentteja »

Ei kommentteja.

RSS syöte tämän artikkelin kommenteille.

Jätä kommentti

© 2009 Red Five Racing :: Powered by Wordpress